torstai 19. tammikuuta 2017

Otsalampun valossa



Jälleen on vuosi vaihtunut ja tammikuu on jo paremmalla puolella. Synkkä ja pimeä syksy on taas kerran eletty. Lokakuusta jouluun on aika,  jolloin haluaisin vain käpertyä shaalin alle ja syödä suklaata. Hmm, paljolti niin kyllä taisin tehdäkin...tietenkin töissä kävin, mutta sosiaalinen elämä oli aikalailla nollissa. Nyt tammikuulla elämä alkaa taas uudelleen. Syöty suklaa on jäänyt vyötärölle ja ahdistaa. Tarttis varmaan tehdä jotain! 

Tänään vietin vapaapäivää. Ulkona oli päivällä +5°C, tammikuulla!  Ilmassa tuntui kevään tuoksu, tuuli oli leuto.  Pilvien välistä näkyi kaunis vaaleansininen taivas. Illan tullen vedin nastalenkkarit jalkaan ja suuntasin Kyrkösjärven rannalle pimeälle lenkkipolulle pitkästä aikaa. Tuulipa olikin muuttunut navakaksi, se tuiversi oikein kunnolla. 

Napsautin otsalampun päälle ja lähdin rouskuttelemaan nastoilla jäistä polkua, kohti synkkää metsää. Yksi hienoimmista äänistä mitä tiedän on tuulen humina ja suhina puiden latvoissa. Voisin kuunnella sitä vaikka kuinka kauan. Taivas oli pilvetön ja tähdet loistivat kirkkaasti. Kuljin Otavan alla, joka oli kääntämässä pyrstöään ylöspäin. 

Metsä antaa mielenrauhan. Siellä tuntee oman pienuutensa tässä maailmassa. Miten monet huolet ja murheet olen jättänyt metsään! Nykypäivän ihminen on vieraantunut metsästä ja sen ihmeistä. Haastankin jokaisen blogiani lukevan menemään metsään. Näin talvella se on hiljainen ja autio,  mutta tee metsäreissu uudelleen keväällä; silloin se on täynnä elämää ja ääniä!

Jossain vaiheessa mietiskelyjäni itsesuojeluvaistoni heräsi ja käännyin takaisin autolle. Hurautin järven toiselle rannalle lähemmäksi ihmisasutusta ja järven vallilla jatkoin lenkkiä. Tuuli riepotteli ja meinasi ihan viedä mukanaan. Oli kerrassaan upea keli.


Ruokavaliossani on tapahtunut iso muutos. Poissa on valkoinen jauho ja sokeri. Pääpaino on proteiinissa ja kasviksissa sekä marjoissa. Rasva tulee oliiviöljystä, avokadosta, pähkinöistä sekä manteleista. Vettä juon litratolkulla päivittäin. Vointi on kohentunut hurjasti jo parissa viikossa, olo on paljon virkeämpi. Säännöllisten ateriavälien noudattaminen pitää karkkihimon loitolla. Tällä jatketaan! 


Kauppareissulla matkaan tarttui pari tulppaanikimppua. Niissä on lupaus keväästä ja auringosta.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Valepalmikointia




Kirjoneulepolvarien valmistuttua oli pakko pitää vähän taukoa kutomisesta. No, ei siinä kauan mennyt kun sormia taas rupesi syyhyttämään kutimien suuntaan. Nopeana välityönä tein "omasta päästä" valepalmikkokämmekkäät.  Lankana käytin suloista liilaa,  Dropsin Karismaa (100%:n villaa). Lanka on superwash-käsitelty ja voidaan pestä pyykkikoneessa 40°C:ssa. Puikkosuositus tälle langalle on 4, mutta käytin 3,5 no:n puikkoja, koska käsialani on aika löysää. Näitä tehdessäni mielessäni olivat työkaverini, joiden sormia paleltaa ;)

Kämmekkäissä on myös peukaloille omat aukot. Tekniikan ihmelapsi kun olen, sain deletoitua toisen kuvan, missä peukkuaukot näkyvät. Valepalmikon tekeminen on mukavaa ja helppoa. Onhan tuo resori paljon näyttävämmän näköinen kuin tavallinen kaks' oikein, kaks' nurin! Tuolla mallilla voisi kutoa vaikka sukat, neulos on mukavan joustavaa. 



Tämän sydänpalmikkopolvisukan ohjeen bongasin uusimmasta Novita-talvi- lehdestä. Tein resorista pidemmän kuin mallissa oli, jospa varsi ulottuisi sitten saajansa polven yli. Jonkinlaisen nauhan voisi viritellä somisteeksi resorin yläosaan. 

Varastossani on jo kauan ollut laatikollinen vanhoja Novitan lankoja. Tarkoitukseni on tehdä sukat ystävättäreni koko perheelle näistä langoista, jotka ovat kuuluneet heille tärkeälle ihmiselle. Kunpa vain olisi enemmän aikaa kutoa pehmeitä paketteja pukin pussiin!

Tänä viikonloppuna olisi Tampereella käsityömessut. Harmitus on kova kun en sinne pääse. Ensin työ, sitten huvi; niinhän se menee tämä elämä :) 


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

No ny ne on valmiit!


Edellisessä kirjoituksessani nämä Niina Laitisen suunnittelemat ihanuudet olivat vielä puolivalmiit. Tänään vihdoin sain viimeiset silmukat kudottua ja langat pääteltyä. Näiden kutominen on kyllä vaatinut verta, hikeä ja kyyneliä, joten vaativathan nämä ihan oman postauksenkin! 

Innoissani osallistuin Niina Laitisen uuteen knit along-projektiin. Valitsin samat värit joita suunnittelijakin käytti. Idea siis on että joka päivä suunnittelija julkaisee pienen pätkän mallista ja molempia sukkia kudotaan yhtä aikaa. Eipä mennyt kuin muutama päivä kun putosin kelkasta ja rytinällä. En ehtinyt kutomaan joka päivä ja olin monta mallikertaa myöhässä.


Lopulta kun vain katsoinkin neuloskoppaani, tuntui että sukantekeleet sieltä suorastaan huutivat ja vaativat tulla valmistetuiksi. Joskus jostakin käsityöstä saattaa tulla vihollinen, sitä ei millään huvita tehdä loppuun. Jossain vaiheessa Taimitarhan syyssukissa meinasi käydä juuri näin. 


Kuitenkin tänään, kun sain kirjoneulepolvisukat valmiiksi, tyytyväisenä ompelin niihin vielä "made with love" -sydänmerkin.

PS.
Malli sukkiin löytyy Ravelrystä.


torstai 20. lokakuuta 2016

Täällä taas





Syksy on ollut kiireinen ja blogini vaiti. Normaali epäsäännöllinen päiväjärjestykseni on nyt taasen palautunut. Sadonkorjuuseen osallistuminen oli taas syksyni kohokohta, mikäpä sen ihanampaa kuin olla ulkona kauniissa syyssäässä. Aurinkoisina päivinä luonto oli kerrassaan upea!

Käsityörintamalla on ollut sentään jonkinlaista toimintaa. Niina Laitisen Knitalong-projekti "Taimitarhan syyssukat" on myös vielä vaiheessa, pari iltaa vaatii niin valmiit ovat! Eivätkös ole söpöt? Lankana Novitan 7 veljestä hunaja ja luonnonvalkoinen, puikot 3,5. Kun tekee molempia sukkia yhtä aikaa, välttyy parittomien sukkien kiroukselta! Harmi kun nämä eivät mahdu omaan jalkaani; onneksi eräällä ystävättärelläni on sopivan siro pohje.


Kirjoneule on kyllä hidasta tehdä, mutta todella mukavaa. Kaikki ajatukset joutuu keskittämään neulekuvion laskemiseen. Siksipä kai kutomisesta on tullut trendikästä, sellaista mindfullness-touhua. Pariin otteeseen olen joutunut purkamaan sukkaa pitkästikin, pilkunviilaajaneitsyt kun olen. En tuntenut mielenrauhaa sillä hetkellä.

Tämän syksyn käsityömessuilla kiersin ystävättäreni kanssa monta tuntia. Taito E-P:n myyntipisteestä ostin kolmiohuiviin ohjeen ja langan. Tänään sitten hain Rustoopuorista tilaamani pyöröpuikot, joilla huivia kudotaan.
Samalla reissulla paikallisesta cittarista tarttui syksyn uutuslankaa mukaan, ihanat värit! Myös lumihevonen pääsi ostoskoriin, vaikka olin jo vannonut että 38 muumimukia saa yhdelle ihmiselle riittää!


Tässä vielä wannabe-lörppäpipo, joka jäi tyngäksi liian ohuen langan vuoksi. Ostin pipoa varten Dropsin Alpaca-lankaa, joka tuntui kerään päin ihanan pehmoiselta. No, popcorn-virkkaukseen se ei sopinut edes kaksinkertaisena, meni virkkaajalta hermo. Virkattu kukka ja kiva "hand made with love" -nappi somisteiksi ja tadaa, panta on valmis!


maanantai 5. syyskuuta 2016

Pinkkiä palmikkoa


Hartaasti odottamani syysloma on vihdoin alkanut. Kesälomani loppui jo juhannuksena, joten pieni huilitauko töistä tulee tarpeeseen. 

Yövuorojen jälkeen perjantaina ajelin hyvän ystäväni luokse, jonka kanssa menimme Nickelbackia kuuntelemaan (katselemaan...). Tykkäsin! Isolla kirkolla autoilu ei kuulu omalle mukavuusalueelleni, joten pieni tuskanhiki oli pinnassa ennen kuin sain Ooppelini Hartwall Arenan parkkihalliin. Onneksi oli kartturi vierellä!

Lauantaina kävimme porukalla sienimetsällä ystäväni luona. Harjaantumaton silmäni ei meinannut millään löytää sammaleiden seasta pilkottavia suppilovahveroita. Sain kyläpaikassa hurjan hyvää sienikastiketta ja loput suppikset kotiin mukaan. Tekaisin niistä vielä mielettömän epäterveellisen muhennoksen, johon tuli lisäksi sipulia, voita, kermaa, pekonia, Koskenlaskijaa, suolaa ja valkopippuria...ah nam! 

Tänään vietin aikaa kotikonnuilla ystäväni kanssa. Löysimme hyvän puolukkapaikan. Poimurit mukaan ja metsään heti kun ennätämme! Mitäpä sitä ihminen olisi ilman ystäviä, upea viikonloppu takana!

Illan tullen istahdin kutomistuolilleni. Monta työtä on kesken ja vielä ajatuksen tasolla. Nyt on tarkoitus valmistaa rakkaalle kälylleni pinkit palmikkosäärystimet. Neuloosi on ihan kauhea tauti, joka päivä on pakko kutoa edes muutama vartaallinen!

tiistai 30. elokuuta 2016

Kirjoitan Sinulle nyt ensimmäistä kertaa..

Miten kauan olenkaan miettinyt oman blogin perustamista. Työkaverille asiasta mainitessani hän antoi potkun persuksille ja tadaa, tässä ollaan. Kiitos Jenni!

Julkaisen Facebookissa ja Instagramissa paljon kuvia tekemistäni käsitöistä sekä patikkaretkistäni. Blogissani aion käsitellä juuri näitä minulle tärkeitä asioita oikein juurta jaksain, lykky lykyltä ja askel askeleelta! Muutakin tajunnanvirtaa varmasti syntyy.

Sateisen kesän jälkeen syksy on vihdoin saapunut. Olen syntynyt elokuun lopulla, varmaankin sen vuoksi nautin tästä vuodenajasta. Sain kasvaa maalaistalossa, mutta edelleenkin, kaupungissa asuessani, seuraan vuodenkiertoa maalaisen silmin. Vilja tuoksuu pelloilla, kaikki lakastuu vähitellen. Linnut keräävät parvia pitkää muuttoa varten. Luonto valmistautuu talventuloon. Ihan kuin ilmassa olisi haikeutta ja ripaus surumielisyyttä.

Rakastan kirpeän kuulaita syyspäiviä, niitä jolloin aurinko näyttäytyy ja hengitys muuttuu huuruksi ulos tullessaan. Ruskan värjäämä luonto on uskomattoman kaunis. Tänään vietän vapaapäivää ja lähden pienelle patikkaretkelle. Sanko ja marjapoimuri kahvipannun lisäksi mukaan!